Uutisotsikon punainen väri kertoo, että alkuperäinen artikkeli on maksumuurin takana uutisten julkaisun aikaan. Vihreä väri puolestaan kertoo, että kenellä tahansa on mahdollista lukea alkuperäinen tutkimusartikkeli.
Abrahamson J, et al. Using Self-Reported Training Characteristics to Better Understand Who Is More Likely to Sustain Running-Related Injuries Than Others: The Garmin-RUNSAFE Running Health Study. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports 2025; 35: e70004.
The Garmin-RUNSAFE Running Health Study on etenevä seurantatutkimus, jonka kesto oli 18 kuukautta. Tutkimukseen osallistui kaiken tasoisia juoksijoita ympäri maailman. Tutkimuksessa kerättiin harjoitteludataa aikuisilta juoksijoilta, jotka käyttivät harjoittelun seurannassa Garminin alustateknologiaa. Tämä uutinen perustuu kyseisestä tutkimushankkeesta julkaistuun osatutkimukseen.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, ovatko toiset juoksijat toisia vamma-alttiimpia tutkimuksen seurantajakson aikana perustuen tutkimuksen alussa kerättyihin tietoihin harjoittelusta viimeisen kolmen kuukauden ajalta.
“Data were collected objectively via the participant’s Garmin watches and Garmin Connect profiles, and subjectively via baseline and weekly questionnaire throughout the follow-up.”
Tutkijoiden alkuperäisenä hypoteesina oli, että juoksijat, joilla oli vähiten juoksukokemusta, joille kertyi viikossa vähiten ja eniten juoksukertoja ja jotka juoksivat määrällisesti vähiten viikon aikana ja, jotka eivät käyttäneet suunniteltua harjoitusohjelmaa, kärsivät todennäköisimmin juoksuvammasta.
“The four exposure/predictors of interest were derived from the baseline questionnaire: (i) running experience in years; (ii) greatest running distance in 1 week; (iii) running frequency (times per week), and (iv) to follow or not to follow a structured running program.”
Tutkimukseen hyväksyttiin mukaan 7 391 juoksijaa (keski-ikä 46v), joista noin joka neljäs oli nainen. Suurimmalla osalla juoksijoista oli taustalla juoksukokemusta pitkältä ajalta: 5-10v (26%), 10-20v (23%) ja 20-40v (19%). Tutkimukseen osallistunut juoksija harjoitteli keskimäärin kolme kertaa viikossa. Puolet osallistujista juoksi 15-45 kilometriä viikossa. Suunnitelmallista harjoitusohjelmaa noudatti kolme juoksijaa neljästä.
“An injury was defined as something painful and irritating, leading to a reduction in running activity (i.e., volume, frequency, intensity), whereas a problem was defined as less severe than an injury, causing pain and irritation, yet allowed the runners to maintain their running activity.”
Tutkimuksessa selvisi, että seurantajakson aikana joka toinen juoksija kärsi vähintään yhdestä juoksuun liittyvästä vammasta. Kumulatiivinen loukkaantuneiden osuus oli tuhannen juoksukilometrin jälkeen 58 prosenttia.
Tutkimuksen tärkein havainto oli, että suurin osa uusista vammoista syntyi juoksijoilla, jotka harjoittelivat kerran viikossa tai harvemmin ja, jotka juoksivat alle 15 kilometriä viikossa, kun taas vähiten uusia vammoja syntyi juoksijoilla, jotka harjoittelivat 7 kertaa viikossa ja juoksivat yli 105 kilometriä viikossa. Juoksukokemuksen osalta yhteys juoksuvammoihin oli U-käyrän muotoinen, sillä heillä, joilla oli vähiten ja eniten kokemusta esiintyi eniten vammoja.
“Runners were more prone to sustain a running-related injury if they had few (< 1) or many (> 40) years of running experience, lower total weekly running frequency (< 2 times/week), shorter weekly running distance (< 25 km), or did not use a structured running program.”
Seurantajakson aikana juoksuvammoja esiintyi 72 prosentilla juoksijoista, jotka juoksivat kerran viikossa tai harvemmin, 25 prosentilla juoksijoista, jotka juoksivat 7 kertaa viikossa ja 42 prosentilla juoksijoista, jotka juoksivat yli 7 kertaa viikossa. Juoksumatkan osalta juoksuvammojen osuus väheni 69 prosentista niillä, jotka juoksivat alle 15 kilometriä viikossa 38 prosenttiin niillä, jotka juoksivat yli 105 kilometriä viikossa.
Muistutuksena vielä, että tutkimuksessa käytettiin juoksijoiden raportoimia tietoja, jotka oli kerätty lähtötilanteessa ja jotka kattoivat kolmen kuukauden ajanjakson ennen tutkimuksen varsinaisen seurantajakson (18kk) alkua. Seurantajakson aikana tutkijat keräsivät siis ainoastaan tietoa juoksuvammoista.
Virkki E, et al. Rigid Thoracolumbar Orthosis Does Not Improve Outcomes of Acute Adolescent Spondylolysis as Compared with Placebo. Bony Union Predicts Improved Health-Related Quality of Life Outcomes at 2-year Follow-Up.Spine 2024; (): doi:10.1097/BRS.0000000000005120.
Nuorten urheilijoiden alaselän rasitusmurtumat puhuttavat. Selän rasitusmurtuma (spondylolyysi) on yleinen urheiluvamma nuorilla esiintyvyyden ollessa 10 prosentin luokkaa. Lajien välillä on kuitenkin esiintyvyydessä suuria eroja. Mielipiteet rasitusmurtuman hoidosta vaihtelevat jonkin verran. Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että tauko urheilusta on paikallaan, joskin tauon pituudesta ei ole täyttä yksimielisyyttä tai siitä, kuinka kuormituksen osalta tulisi edetä kuntoutuksen aikana.
Viime elokuussa suomalaiset tutkijat julkaisivat artikkelin selän rasitusmurtuman hoidosta. Tutkimus ja sen tulokset olivat esillä kotimaan mediassa. Palataan tässä uutisessa tutkimuksen tuloksiin vielä kertaalleen.
Tutkijoiden tavoitteena oli verrata nuorten selän rasitusmurtuman luutumista ja nuoren omaa kokemusta selän toimintakyvystä kahden eri hoitomenetelmän välillä. Tutkimuksen seuranta-aika oli kaksi vuotta. Tutkimuksessa kovaa tukiliiviä (yksilöllinen selän kova tukikorsetti) verrattiin lumehoitoon (pehmyt kankainen tukiliivi). Hoidon aikana liikunta (ainoastaan kävely ja pyöräily sallittua) oli tauolla 4 kuukautta ja lisäksi fysioterapeutti antoi ohjeet lihasvoimaharjoitteluun (isometrinen selkä- ja vatsalihasten harjoittelu) tauon ajaksi. Tutkijat seurasivat murtuman paranemista tietokonekerroskuvauksen ja röntgenin avulla.
“A small proportion of adolescents with acute spondylolysis do not achieve bony union of the stress fracture, regardless the treatment. In retrospective studies, low back pain has alleviated in most of these patients and they are able to continue in their previous activity level, but they are also in the risk of developing spondylolisthesis.”
Tutkimus alkoi kesällä 2016. Alkuun osallistujia arvottiin satunnaisesti kahteen eri hoitoryhmään, mutta tämä jouduttiin keskeyttämään reilu pari vuotta myöhemmin, koska merkittävä määrä potilaita kieltäytyi osallistumasta tutkimukseen satunnaistamistoimenpiteen vuoksi. Tästä eteenpäin tutkimukseen osallistuja sai itse valita kumpaan hoitoryhmään hän halusi osallistua.
Tutkimukseen osallistui 60 nuorta, joista 57 nuorelta (kova tukiliivi, n=30; lume, n=27) saatiin kerättyä tarvittavat tiedot lopulliseen analyysiin. Kaikki tutkimukseen osallistuneet nuoret harrastivat jotakin urheilulajia, yleisimpiä lajeja olivat jalkapallo, jääkiekko ja telinevoimistelu. Ennen tutkimuksen alkua nuorilla oli ehtinyt esiintyä selän oireita keskimäärin reilun kahden kuukauden ajan.
“HRQoL (health-related quality of life) was measured with a Scoliosis Research Society-24 (SRS-24) outcome questionnaire that patients filled in each visit (0 months, 4 months, 12 months, 24 months).”
Tutkimuksen tuloksista selvisi, että ryhmien välillä ei ollut eroa rasitusmurtuman luutumisessa (kova tukiliivi 20/30 vs. lume 17/27). Rasitusmurtuma luutui kahdella kolmesta nuoresta. Lisäksi rasitusmurtuma uusiutui kahdella nuorella seurannan aikana. Ryhmien välillä ei ollut myöskään eroa koetussa selän toimintakyvyssä. Viidelle henkilölle kehittyi spondylolisteesi (keskimäärin liukuma 4.2 mm, kova tukiliivi 2/5 vs. lume 3/5) seurannan aikana ja liukuman kehittymistä ennusti luutumaton murtuma, mutta hoidolla ei ollut merkitystä. Kahden vuoden seurannassa nuoret, joilla murtuma oli luutunut, kokivat selän toimintakyvyn paremmaksi.
“The risk of developing spondylolisthesis is 25% if bony union of spondylolysis is not achieved.”
Tutkimuksen tuloksen perusteella kova tukiliivi ei edistä alaselän rasitusmurtuman paranemista. Nuorilla oli lupa palata lajin pariin neljän kuukauden tauon jälkeen. Tutkimuksessa ei selvitetty tarkemmin, kuinka moni nuorista kykeni palaamaan urheilemaan neljän kuukauden kuntoutusjakson ja urheilukiellon jälkeen saati sille urheilulliselle tasolle, jolla he urheilivat ennen oireiden ja hoidon alkamista.
“Adolescent athletes developing activity related low back pain should undergo early lumbar MR images to allow early identification and adequate conservative treatment of acute spondylolysis. Two-thirds of these athletes with acute lesions demonstrated bony union using four months activity restriction with only walking, cycling, and isometric trunk muscle activation allowed.”
Flore Z, et al. Time-loss and recurrence rate of lateral ankle sprains in male professional football players depending on the severity grade: do we trivialise LAS? BMJ Open Sp Ex Med 2025; 11: e002271.
Nilkan venähdysvammat kuuluvat tunnetusti yleisimpien urheiluvammojen joukkoon etenkin palloilulajeissa. Näin on asia myös jalkapallon kohdalla. Nilkkavamman hoito ja kuntoutus ei vielä perustu yhtä yleisesti kriteeriperusteiseen kuntoutukseen kuin mitä viime vuosien aikana on suositeltu ACL-vamman ja takareisivamman kuntoutuksen kohdalla toteutettavaksi. Näitä vammoja useammin nilkan venähdysvamman kuntoutuksen etenemistä määrittävät aika ja fysioterapeutin kokemus.
Tämän monikeskustutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena oli kerätä aineistoa nilkan ulko-osan venähdysvammasta toipumisesta ja uudelleen loukkaantumisen yleisyydestä. Toisena tavoitteena oli erotella vamman vakavuus poissaoloa vaativien vammojen, vammojen uusiutumisen yleisyyden ja pelaajan tason (nuori vs. ammattilainen) mukaan.
“The ankle is the third most frequently injured area among professional football players, accounting for 10%–18% of all reported injuries, following knee and muscle injuries.”
Tutkimuksen havainnointivaihe koski pelikautta 2021-2022 ja seurantavaihe pelikautta 2022-2023. Tutkimukseen osallistui 34 joukkuetta 13 ammattilaisjalkapalloseurasta. Pelaajia oli mukana tutkimuksessa kaikkiaan 798. Tutkimuksessa kaikki pelaajat olivat miehiä. Joukkueet edustivat U17-, U19-, U21- ikäluokkaa tai ammattilaisjoukkuetta. Joukkueet pelasivat Saksan korkeimmilla sarjatasoilla.
“The diagnosis of ankle injuries was conducted by experienced team physicians using various diagnostic methods, including MRI, ultrasound and clinical evaluation.”
Tutkimuksessa raportoitiin yhteensä 187 nilkkavammaa. Kaikki vammat huomioiden nilkkavamma vaati keskimäärin kuukauden poissaolon (29.89 päivää) täysipainoisesta harjoittelusta ja peleistä. Ammattilaisten ja juniorijoukkueissa pelanneiden pelaajien välillä oli merkittävä ero poissaoloajassa (33 päivää vs. 16 päivää). Kaikki vammat huomioiden vamman uusiutumisaste oli 25.6% eli vammoista joka neljäs uusiutui (vaurio samassa nilkassa ja samoissa rakenteissa). Uusiutuneesta vammasta täyteen harjoittelu- ja pelikuntoon palaaminen tapahtui nopeammin (26.1 päivää vs. 30.6 päivää) verrattuna uuteen vammaan.
“While the overall time-loss for elite youth players is 33.47 days, it is notably shorter for adult professional players at 15.5 days.”
Tässä on esitetty vamman aiheuttamat keskimääräiset poissaoloajat ikäluokittain jaoteltuna vamman vakavuusasteen mukaan.
- U17: gradus 1, 13pv; gradus 2, 43pv; gradus 3, 58pv
- U19: gradus 1, 19pv; gradus 2, 39pv; gradus 3, 47pv
- U21: gradus 1, 20pv; gradus 2, 33pv; gradus 3, 77pv
- Ammattilaiset: gradus 1, 5pv; gradus 2, 22pv; gradus 3, 42pv
Tutkimuksen ehkäpä merkittävin havainto oli, että ammattilaisjalkapalloilija palaa pelikentille keskimäärin puolet nopeammin kuin junioripelaaja. Mistä tämä johtuu? Syitä voi olla tietenkin monia, mutta luultavasti ulkoiset paineet ovat yksi merkittävä tekijä. Asiaa pohtivat myös artikkelin kirjoittajat; “Time-loss below the necessary duration for biological wound healing raises questions regarding the potential trivialisation of LAS injuries in elite football players, possibly due to external pressures from the manager, sports directors or the press.”. Jos kudosten vaurioiden paranemiselle ei jää riittävästi aikaa, tämä voi lisätä vamman uusiutumisen riskiä, nilkkavaivojen pitkittymistä ja lisääntynyttä vammariskiä jossakin toisessa kehonosassa.
Tutkimuksessa kerätty aineisto tarjoaa viitearvot nilkan venähdysvamman toipumisajasta jalkapallon huipputasolla.
“The time-loss for grade I (14.7 days) differed significantly from grade II and III, with 39.2 and 50.5 days…”
Zanini M, et al. Strength Training Improves Running Economy Durability and Fatigued High-Intensity Performance in Well-Trained Male Runners: A Randomized Control Trial. Medicine & Science in Sports & Exercise 2025; doi:10.1249/MSS.0000000000003685.
Lihasvoimaharjoittelun vaikutuksia juoksuun ja suorituskyvyn eri muuttujiin on tutkittu ahkerasti viime vuosina. On esimerkiksi havaittu, että voimaharjoittelu voi vaikuttaa suotuisasti juoksun taloudellisuuteen. Nämä havainnot on kuitenkin tehty pääsääntöisesti olosuhteissa, missä juoksija ei ole vielä merkittävästi uupuneessa tilassa. Juoksun taloudellisuus on yksi tärkeimmistä tekijöistä, mikä määrittää kestävyysjuoksijan suorituskykyä. Toinen kilpailussa pärjäämisen kannalta merkittävä tekijä on suorituskyky korkealla intensiteetillä juostessa kilpailun loppuvaiheessa väsymyksen ollessa jo äärirajoilla. Ainakin teorian tasolla on siis mahdollista, että voimaharjoittelulla avulla voidaan vaikuttaa juoksun taloudellisuuteen myös väsyneessä tilassa.
Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena oli tutkia 10 viikkoa kestävän voimaharjoittelujakson vaikutuksia hyvin harjoitelleiden miesjuoksijoiden suorituskykyyn verrattuna kontrolliryhmään, jotka jatkoivat normaalisti tavanomaista juoksuharjoittelua. Tutkijoita kiinnosti, kuinka hyvin juoksun taloudellisuus säilyy 90 minuuttia kestävän korkeaintensiteettisen juoksusuorituksen aikana. Toisena tavoitteena oli mitata voimaharjoittelun vaikutus “aika-ajo” (’time trial’) suoritukseen, joka toteutettiin 95 prosentilla maksimaalisesta hapenottokyvystä heti juoksutestin jälkeen.
“…the acute deterioration of endurance performance determinants (RE (running economy), maximal oxygen uptake (VO₂max), and metabolic thresholds) following prolonged exercise has been defined as “durability” or “physiological resilience” and is suggested to be an independent factor determining performance. “
Tutkimukseen rekrytoitiin 18-45-vuotiaita miehiä, joiden juoksuaika 10 kilometrillä oli alle 50 minuuttia viimeisen puolen vuoden aikana ja jotka juoksivat yli 20 kilometriä viikossa ja kilpailivat pääsääntöisesti yli 5 kilometrin matkoilla. Heidän tuli olla myös tottuneita juoksemaan yli 90 minuuttia kerrallaan vähintään kolmesti kuukaudessa. Lisäksi heidän tuli olla terveitä ja he eivät olleet saaneet tehdä voimaharjoittelua ainakaan edellisen puolen vuoden aikana. Osallistujien tuli raportoida yksityiskohtaisesti harjoittelusta tutkimusta edeltäneeltä kuukauden ajalta ja ilmoittaa nopein 10 kilometrin aika edellisen puolen vuoden ajalta.
“Participants were also instructed to record all training conducted on a daily basis in a written log throughout the intervention, and that was submitted after 5 and 10 weeks of the intervention period.”
Aluksi osallistujat vierailivat laboratoriossa kahtena eri päivinä (tietojen keruu ja juoksutesti) 3-10 päivän välein ja 3-7 päivää intervention jälkeen juoksijat toistivat toisena päivänä suoritetun juoksutestin (kts. lainaus alla). Interventioryhmään kuuluneet juoksijat harjoittelivat valvotusti kaksi kertaa viikossa 45 minuutin ajan heidän tavanomaisen juoksuharjoittelun lisäksi. Voimaharjoittelu koostui lämmittelyn lisäksi kahdesta plyometrisesta harjoituksesta ja kolmesta alaraajojen voimaharjoituksesta (80-90% 1RM).
“Before the training, participants performed a 90 min run at 10% Δ between lactate threshold 1 and 2 (13.1±1.4 km/h, 79.7% V̇O2max). RE, quantified as oxygen cost (ml·kg-1 ·km-1), was recorded at 15 min intervals during the run, immediately thereafter, participants ran a time to exhaustion (TTE) at 95% pre-test V̇O2max (16.1±1.6 km/h). The 90 min run and TTE were repeated after the training intervention.”
Tutkimukseen osallistui 28 miesjuoksijaa, joiden V̇O2max oli keskimäärin 58.6 ml·kg-1 ·min-1 ja aika 10 kilometrin juoksumatkalla 39 minuuttia ja 2 sekuntia. Juoksijat jaettiin satunnaisesti interventio- ja kontrolliryhmiin.
Alkutilanteessa ryhmien välillä ei ollut eroa yhdenkään mitatun muuttujan osalta. Ryhmien välillä ei ollut myöskään merkittävää eroa harjoitusvolyymissä (juoksuun ja kaikkeen harjoitteluun kokonaisuudessaan käytetty aika) tutkimusjakson aikana, vaikka interventioryhmässä harjoitusaika lisääntyi reilut 20 prosenttia voimaharjoittelusta johtuen.
“Results showed that strength training improved RE “durability”, with reduced deterioration of RE during the final 30 min of the prolonged run after endurance + strength compared to the endurance training and to the pre-intervention condition.”
Voimaharjoittelu paransi juoksun taloudellisuutta verrattuna pelkkää juoksuharjoittelua jatkaneeseen ryhmään 90 minuutin juoksutestissä. Keskimääräinen ero muutoksessa ryhmien välillä (-2.1% vs +0.6%) oli tilastollisesti merkitsevä. Myös “aika-ajo” suorituksessa ero ryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä. Interventioryhmän aika parani keskimäärin 35 prosenttia, kun taas kontrolliryhmässä ei tapahtunut merkittävää muutosta alku- ja lopputilanteen välillä.
Huomionarvoista on, että interventio sisälsi myös plyometrisia harjoitteita. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että myös plyometrisella harjoittelulla voi olla positiivisia vaikutuksia juoksun taloudellisuuteen. Tutkimusjakson aikana harjoittelun seuranta ei ollut kovin tarkkaa (ei esimerkiksi GPS seurantaa), joten muun harjoittelun vaikutuksia tuloksiin ei voida täysin poissulkea.
“Interestingly, the V̇O2 reached at the end of TTE remained unchanged in both groups following the intervention, suggesting that improvements were not related to a better capacity to use oxygen in a fatigued state.”
Baker J, et al. Differences in Sprinting and Jumping Performance Between Maturity Status Groups in Youth: A Systematic Review and Meta-analysis. Sports Med 2025; doi:10.1007/s40279-025-02198-2.
Nuorten välillä esiintyy suurta vaihtelua siinä, milloin nopean kasvun ja kehityksen vaihe alkaa ja kuinka nopeassa tahdissa se etenee. Nuoren urheilijan kehitysvaiheella on suuri merkitys fyysiseen suorituskykyyn, mikä voi aiheuttaa hetkellisesti poikkeuksellisen suuria eroja nuorten välille. Kun nuoren urheilijan kehitysvaihe tunnistetaan ja ymmärretään, kuinka suuri vaikutus tällä on fyysisiin ominaisuuksiin, valmentajat ja muut toimijat osaavat arvioida paremmin nuoren lähitulevaisuuden kehityspotentiaalia näiden ominaisuuksien osalta.
“In time this will allow for the development of more robust maturity-based reference data for common measures of performance. These kind of data may allow coaches and practitioners to make more accurate evaluations of current performance and future potential of the young athletes they work with.”
Nuoren kehitysvaiheen vaikutusta suorituskykyyn (esim. nopeus, alaraajojen räjähtävä voimantuotto, lihasvoima) on tutkittu jo aiemmin, mutta isossa osassa tutkimuksia arvio kehitysvaiheesta on perustunut lähinnä kronologiseen ikään, eikä niinkään mittareihin, jotka kertovat tarkemmin nuoren kehitysvaiheesta. Tällöin arvio nuoren urheilijan kehitysvaiheesta voi olla virheellinen. Systemaattisen katsauksen ja koontianalyysin tavoitteena oli arvioida, kuinka suuria erot ovat täysivauhtisen juoksun ja hyppäämiseen liittyvän suorituskyvyn osalta nuorten välillä, jotka ovat eri kehitysvaiheessa (luokittelu: aika ennen nopeaa kasvuvaihetta, nopean kasvuvaiheen aika ja aika nopea kasvuvaiheen jälkeen).
“A total of ten different sprinting speed, jumping test, and power variables were extracted and analysed from the studies, with the results from six selected as primary measures to present…
The meta-analyses for the four variables (Reactive Strength Index [RSI], sprinting speed, power output, and vertical jump) that have not been presented have been included in Appendices 2–5 (see electronic supplementary material [ESM]).”
Tutkimuksista tunnistettiin kymmenen eri suorituskykyä kuvaavaa muuttujaa, joista kuusi valittiin tutkimuksessa tarkasteltaviksi ensisijaisiksi muuttujiksi, koska muuttujasta oli (1) julkaistu vähintään viisi tutkimusta/vertailua kaikkien kolmen kehitysvaiheen ryhmien välillä, (2) tutkimusten välillä oli käytetty samoja testiprotokollia, jotta voitiin varmistaa että vertailut olivat mahdollisimman tarkkoja ja luotettavia ja (3) käytetyt testiprotokollat ja mittarit olivat riittävän käytännöllisiä, mikä lisää todennäköisyyttä, että ne helpottavat datan keräämistä nuorten urheilijoiden toimintaympäristössä.
Tutkimukselle asetetut kriteerit täytti 40 tutkimusta. Näistä 21 tutkimuksessa aineisto koski nopeutta kuvaavia muuttujia ja 19 tutkimuksessa hyppäämistä kuvaavia muuttujia. Mielenkiintoista oli, että kaikki katsauksen tutkimukset oli julkaistu vuonna 2013 tai sen jälkeen ja suurin osa (n=25) tutkimuksista oli julkaistu vasta vuonna 2018 tai sen jälkeen. Tutkimuskenttä on siis varsin nuori. Tutkimuksiin osallistui yhteensä 5 311 nuorta, joista peräti 92% oli poikia. Tyttöjen osuus jäi siis varsin pieneksi. Ylivoimaisesti suurin osa tutkimuksista oli toteutettu jalkapallon parissa.
“The meta-analysed sprint performance measures were 10-m, 20-m and 30-m sprint times. The jump performance measures were countermovement jump (CMJ) height, squat jump (SJ) height and standing long jump (SLJ).”
Odotetusti urheilijan suorituskyky parani kaikkien muuttujien osalta nuoren kehitysvaiheen edetessä ja muuttujasta riippuen efektikoon suuruus vaihteli pääosin kohtalaisesta suureen, kun siirryttiin kehitysvaiheesta toiseen. Kun verrattiin tilannetta ennen ja jälkeen nopean kehitysvaiheen efektikoon suuruus vaihteli muuttujien välillä suuren ja erittäin suuren välillä.
Alla olevat taulukot kokoavat yhteen tutkimuksen koontianalyysin tulokset. Ylempi taulukko esittää poikien viitearvot kuudessa eri testissä eri kehitysvaiheissa samassa kronologisessa ikäryhmässä ja alempi taulukko esittää puolestaan tyttöjen vastaavat tulokset kolmen testin osalta.
“Without consideration of maturity status, practitioners and coaches involved in selection processes may not be able to appreciate an athlete’s full potential.”
Viitearvot auttavat arvioimaan, mikä vaikutus nuoren urheilijan kehitysvaiheella on suorituskykyyn keskimäärin kyseisissä testeissä. Tässä esitettävät tulokset auttavat nuorten parissa toimivia valmentajia pohtimaan, mikä merkitys nuoren urheilijan kehitysvaiheella on suorituskykyyn. Tutkijat suosittelevat valmentajille nuorten urheilijoiden kehitysvaiheen säännöllistä arviointia. Lisäksi tutkijat korostavat, että tämä on erityisen tärkeää niiden nuorten kohdalla, joilla nopean kehityksen vaihe alkaa varhain tai keskimääräistä myöhemmin.
“Coaches and practitioners wishing to incorporate maturity-based assessments into their programmes must commit to regularly assessing maturity status (i.e. quarterly) as part of routine monitoring. However, the time between the maturity assessment measurement and physical testing or competition event should not exceed±30 days and would ideally be within a 7-day time frame.”
